Tietoa meistä

JÄRVENPERÄN RAVINTOLAN TARINA

Uusi sivu kääntyi Järvenperän Ravintolan historiassa vuonna 2012, kun ravintola sai uuden omistajan. Koko rakennus meni remonttiin. Seinät maalattiin, kalusteet uusittiin niin keittiössä kuin ruokasalissakin.

Keittiöön kannettiin uudet pannut ja kattilat, kupit ja kipot ja ruokailijoille tilattiin uudet lasit, astiat ja aterimet. Uusi ravintoloitsija alkoi suunnitella ruokalistaa. Pääajatuksena oli tehdä yksinkertaisesti erittäin hyvää ruokaa.

Oli siis sanomattakin selvää, että tarvittiin mm. oma kebabvarras, sillä tässä ravintolassa ei tarjottaisi pakastelihaa! Myös salaatit tulisivat olemaan tärkeässä roolissa  ja salaattikastikkeet haluttiin valmistaa myös itse.

Niinpä suhteet luotiin parhaisiin tuoretukkuihin, jotta liha ja vihannekset olisivat taatusti parasta laatua. Pizzataikina kehiteltiin itse omien mieltymysten pohjalta. Haluttiin pizzataikina, joka ei olisi kuiva, mutta ei myöskään rasvainen. Valinta osoittautui erittäin onnistuneeksi ja kun ravintolatoiminta lopulta pyörähti käyntiin, pyöritettiin Järvenperän Ravintolassa parhaimpina päivinä yli 50 pizzaa tunnissa!

JÄRVENPERÄN RAVINTOLAN TARINA

Mistä ihmeestä Järvenperän Ravintolan uusi omistaja saapui? Järvenperän Ravintolan uusi omistaja saapui Suomeen 2007. Hän oli nuori kurdimies, Safin Hassan.

Moni ei tiedä, että Kurdikulttuurin yksi tunnusomaisimmista piirteistä on vieraanvaraisuus, joka ylittää jopa muiden Lähi-idän kulttuurien vieraanvaraisuuden tason (Wikipedia).

Suomeen saavuttuaan Safin sai ensin töitä Salosta, jossa serkkupoika asui. Muutaman työvuoden jälkeen haave omasta ravintolasta Suomessa vain vahvistui.

Safin haaveili omasta ravintolasta, jossa voisi toteuttaa vapaasti rakkautta hyvään ruokaan ja palvella vieraanvaraisesti omia asiakkaita.

Alun puutteellinen kielitaito toi omat vaikeutensa yrityksen perustamisessa. Safin kertoo olevansa todella kiitollinen kaikesta avusta, mitä sai yrityksen perustamiseen liittyvien paperitöiden kanssa. Alku hankalaa, mutta maine kantoi kiitoon

-Ensimmäinen vuosi uuden ravintolan kanssa oli todella raskas, Safin kertoo. -Välillä tilauksia tuli vain kourallinen päivässä.

Safin ei antanut periksi, eikä suostunut tinkimään raaka-aineiden laadusta. Usko hyvän tekemiseen oli vahva. Vähitellen asiakaskunta alkoi kasvaa. Ja vaikka uudella ravintolalla ei ollut varaa mainosbudjettiin, niin asiakkaat alkoivat levittää sanaa alussa hitaasti, mutta varmasti.

Uusi omistaja toi Espooseen tuulahduksen omasta kulttuuristaan

Ajan kanssa sana levisi tästä uudesta Järvenperän Ravintolasta, missä ruoka oli ihan todella hyvää ja palvelu lämmintä. Satunnaisista asiakkaista tuli vakioasiakkaita.

Asiakaskunta kasvoi maineen levitessä ja kotiinkuljetuksia ajettiin parhaimmillaan kolmella autolla! Perheet löysivät ravintolan ja sinne tultiin syömään ja nauttimaan isovanhempien ja lastenlasten kanssa.

Nyt Safin Hassan työllistää itsensä lisäksi viisi työntekijää. Hän on vakuuttunut, että hyvä työ kannattaa ja Järvenperän Ravintolaan panostaminen jatkuu. Safin haaveilee aidon hiiligrillin ostamisesta.

Seuraavaksi ruokalistalle valitaan myös miellyttäviä viinejä ja oluita pihvien ja muiden ravintolan herkkujen seuraksi.

Olet aina lämpimästi tervetullut meille nauttimaan, Safin muistuttaa keittiöstä!